Älä kerro minulle arvojasi. Kerropa minulle uhrauksesi, niin minä kerron arvosi.
Koska arvo, jota ei ole koskaan tarvinnut asettaa minkään muun edelle, on vielä fantasia. Se voi olla täysin vilpitön fantasia. Sinä saatat ihan oikeasti uskoa siihen. Mutta sitä ei ole vielä koeteltu.
Vasta siinä vaiheessa, kun joudut sanomaan yhdelle tärkeälle asialle kyllä ja toiselle ei, alkaa tapahtua jotakin kiinnostavaa. Silloin sanat loppuvat ja teko alkaa puhua.
Arvo joutuu testiin vasta, kun jokin joutuu väistymään
Me ihmiset olemme helvetin hyviä listaamaan arvojamme. Perhe, terveys, ystävät, kotimaisuus, ympäristö, oikeudenmukaisuus, rakkaus ja vapaus. Kaikki aivan erinomaisia asioita — ja kuinka kätevää, melkein kaikki mahtuvat samaan listaan.
Ongelma alkaa vasta silloin, kun kaikki eivät mahdu samaan hetkeen.
Otetaan hyvin yksinkertainen esimerkki. Miljonäärillä on lapsi, joka haluaa ratsastaa. Hän maksaa lapsensa hevosharrastuksen ja ostaa samalla itselleen lääkkeet, jotka lääkäri on hänelle määrännyt.
Mitä saimme tietää hänen arvojensa keskinäisestä järjestyksestä? Emme oikeastaan mitään. Hänellä oli varaa molempiin. Hän teki kaksi tekoa, kyllä, mutta hänen ei tarvinnut uhrata toista saadakseen toisen.
Sitten meillä on yksinhuoltaja, jolla on tässä kuussa rahaa joko lapsensa harrastukseen tai omiin lääkkeisiinsä. Ei molempiin.
Nyt tilanne muuttui. Kyllä yhdelle tarkoittaa ei toiselle. Jokin joutuu väistymään, ja vasta nyt arvo joutuu testiin.
Arvot eivät siis paljastu siinä, mitä kaikkea sinulla on varaa valita. Ne paljastuvat siinä, mille sanot kyllä silloin, kun kyllä tarkoittaa jollekin toiselle ei.
Siinä on priorisointi. Siinä on uhraus.
Uhrausten alttari
Minä kutsun tätä uhrausten alttariksi. Ja joo, tiedän: olen ateisti. Olen silti hyvin vakuuttunut siitä, että meidän kaikkien sanavarasto tarvitsee välillä alttaria.
Koska alttarilla ei kysytä kuittia siitä, kuinka paljon maksoit. Siellä kysytään, mistä jouduit luopumaan.
On vanha kertomus siitä, kuinka rikkaat antoivat varmuuden vuoksi almuja eri jumalille. Eihän sitä voinut tietää, kenen eteen kuoleman jälkeen joutuisi. Kätevää riskienhallintaa!
Mutta jos muutama kolikko ei muuttanut antajan elämää millään tavalla, niin minkä hän oikeastaan uhrasi? Niinpä. Ei juuri mitään.
Antaminen ja uhraaminen eivät ole sama asia.
Voit esimerkiksi kertoa minulle, että suomalainen työ on sinulle tärkeää. Hienoa. Sitten seisot kaupassa kahden muuten kelvollisen kumisaapasparin edessä: toiset maksavat kolmekymppiä, kotimaiset kuusikymppiä.
Jos ostat kotimaiset, olet tehnyt valinnan. Kolmekymmentä euroa ei tee sinusta pyhimystä, mutta siinä tilanteessa olit valmis luopumaan siitä rahasta jonkin tärkeänä pitämäsi asian vuoksi.
Jos taas valitset halvemmat, sekään ei tee sinusta pahaa ihmistä. Mutta siinä kyseisessä valinnassa kotimaisuus ei mennyt kolmenkymmenen euron edelle.
Tässä kaikki, mitä minä siitä väitän. Ei enempää eikä vähempää.
Koettelematon arvo voi olla täysin vilpitön
Sama koskee paljon suurempiakin sanoja. Voit kertoa, että isänmaasi itsenäisyys on sinulle tärkeä. Minäkin voin.
Mutta jos alkaisin seuraavaksi kertoa, kuinka minä kyllä seisoisin talvella pimeässä poterossa vettä haaroihin asti ja puolustaisin isänmaatani viimeiseen hengenvetoon, olisi ehkä hyvä hetki lopettaa paskan puhuminen.
Koska minä en tiedä. En ole ollut siinä tilanteessa.
Mitä minä sitten tiedän? No vaikkapa sen, että olen uhrannut elämästäni kuusi kuukautta asepalvelukseen. Olen myös marssinut talvella parikymmentä kilometriä jalat litimärkinä sen jälkeen, kun vajosin marssin alussa sulaan puroon haaroihin asti.
Kun muut pysähtyivät tauolle ja istuivat, minä kävelin ympyrää, koska pakkasessa vain liike piti minut lämpimänä.
Siinä se. Se on minun näyttöni. Ei yhtään enempää.
Tämän olen tehnyt, joo. Mutta muusta ei vielä voi tietää.
Voin toivoa tietäväni. Voin kuvitella tietäväni. Voin kertoa itselleni vaikka kuinka sankarillisen tarinan siitä, kuinka toimisin. Mutta ennen kuin todellisuus on kysynyt minulta kysymystä, minä en vielä ole antanut siihen vastausta.
Koettelematon arvo voi olla täysin vilpitön. Se ei vain perustu mihinkään näyttöön.
Arvot mitataan paljon tylsemmissä paikoissa
Harvan arvot mitataan juoksuhaudassa. Suurimman osan ajasta ne mitataan paljon tylsemmissä paikoissa: kalenterissa, kaupassa, keittiössä, hiekkalaatikolla, sängyssä ja puhelimen ruudulla.
Voit esimerkiksi sanoa parisuhteesi olevan sinulle tärkeä. Hyvä. Katso kalenteriasi.
Missä se näkyy? Mitä olet siirtänyt pois saadaksesi parisuhteelle tilaa? Mistä olet luopunut sen vuoksi?
Vapaa sunnuntai silloin, kun sinulla ei muutenkaan ollut mitään tekemistä, kertoo jotakin. Työkiireen keskellä puolisoa varten raivattu ilta kertoo jo paljon enemmän, koska silloin jotakin joutui väistymään.
Voit myös sanoa rakastavasi lastasi enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Ja ehkä rakastatkin.
Mutta juuri nyt lapsesi istuu hiekkalaatikolla työntämässä tupakantumppia suuhunsa samalla kun sinä selaat Instagramia. Minä en kysy, rakastitko lastasi eilen, enkä sitä, mitä aiot tehdä huomenna.
Minä kysyn tätä hetkeä.
Tässä hetkessä sinulla oli huomiosi, ja sinä annoit sen jommallekummalle. Teko kertoo tämän valinnan.
Yksi teko ei tietenkään määrittele koko elämääsi. Mutta se määrittelee sen teon — ja elämäsi sattuu koostumaan niistä.
Uhraus on arvon stressitesti
Arvo, joka elää vain puheessasi, ei ole vielä joutunut kosketuksiin todellisuuden kanssa. Uhraus toimii sen stressitestinä.
Stressitestissä harvemmin on sitä mukavuutta, jonka saat sohvalta tykkäysnappia painamalla. Juuri epämukavuus kertoo, että jotakin oli oikeasti pelissä.
Silloin arvo ei enää ole profiiliteksti. Se on paljas valinta.
Minä olen kertonut naisystävälleni rakastavani häntä jo viisi vuotta sitten. Mutta mitä se kertoo minusta tänään?
Ei kovin paljoa, eikö niin? Viisi vuotta sitten sanottu rakkaus ei hoida tämän päivän parisuhdetta.
Elämämme on vähän kuin helmiketju. Yksi helmi ei ole koko ketju, ja kyllä — ketjua katsotaan lopulta kokonaisena. Yksi väärä päivä ei kerro pahasta ihmisestä lopullista totuutta, eikä yksi sankarillinen teko tee kenestäkään pyhimystä.
Mutta tässä on se hankala osa: tänään et voi pujottaa ketjuusi kuin tämän päivän helmen. Eilinen on jo siellä. Huominen ei ole vielä käsissäsi.
Tämä on.
Tämä teko, tämä valinta ja tämä uhraus.
Tänään.
Filosofia on tekoja
Ja tässä stoalaisuus tulee mukaan. Eilistä sinä et enää muuta, ja huomiseen voit vaikuttaa vain sillä, mitä teet nyt.
Olen sanonut tämän aiemminkin: filosofia on tekoja. Ei sitä, kuinka monta kirjaa olet lukenut, kuinka monta Senecan sitaattia tunnistat tai kuinka hienosti osaat selittää hyve-etiikkaa illallispöydässä.
Filosofia on sitä, mitä teet silloin, kun todellisuus asettaa sinut valinnan eteen.
Sama pätee arvoihin. Voit sanoa olevasi oikeudenmukainen, rohkea, kohtuullinen, luotettava tai rakastava, mutta sanasi eivät tee näitä asioita todeksi.
Sinun täytyy elää ne todeksi. Uudestaan ja uudestaan. Ja taas seuraavana päivänä.
Tässä on muuten yksi hyvä puoli: eilinen hyvä teko ei osta sinulle vapautusta tämän päivän huonosta valinnasta. Mutta eilinen huono teko ei myöskään estä sinua tekemästä tänään oikein.
Minusta jälkimmäinen unohtuu helposti. Ihmiset rakentavat itsestään tarinoita: Minä olen tällainen. Minä teen aina näin. Minä olen huono tässä.
Noh. Tänään sinä saat käteesi taas yhden helmen.
Mitä teet sillä?
Älä tee arvotestiä. Avaa kalenterisi.
Jos tykkäät konkretiasta, tehdään pieni koe. Älä kirjoita kymmentä arvoa. Kirjoita kolme asiaa, joiden sanot olevan sinulle oikeasti tärkeitä.
Valmista? Hyvä.
Avaa sitten kalenterisi.
Ei arvotestiä eikä persoonallisuuskyselyitä. Kalenteri.
Katso vaikkapa viimeiset neljä viikkoa ja etsi nuo kolme arvoa sieltä. Missä ne näkyvät? Paljonko niille on tehty tilaa? Mikä niiden vuoksi joutui väistymään?
Jos jotakin niistä ei löydy kalenteristasi juuri lainkaan, älä kiirehdi selittämään sitä pois. Katso ensin sitä kuilua.
Kalenteri on aika lahjomaton kapistus. Voit kertoa itsellesi olevasi millainen ihminen tahansa, mutta kalenteriin on kirjattu ne hetket, joille olet tehnyt elämässäsi tilaa.
Ehkä sinun kolmen arvosi ja eletyn elämäsi välillä ei ole suurempaa ristiriitaa. Hienoa.
Tai ehkä niiden välissä on rotko. Sekin on hyödyllistä tietää, koska nyt sinulla on jotakin todellista, minkä kanssa voit työskennellä.
Ei fantasiaa siitä, kuka sinun pitäisi olla, vaan näyttöä siitä, mitä olet tehnyt.
“Minulla ei ollut vaihtoehtoa”
Ehkä sanot nyt, että helppohan minun on puhua valinnoista. Aina ei ole vaihtoehtoja.
Niin. Joskus vaihtoehdot ovat todella helvetin vähissä. Me emme kaikki seiso saman hyllyn edessä samoilla rahoilla, samalla terveydellä, samalla vallalla tai samoilla mahdollisuuksilla.
Mutta stoalaiset suhtautuivat aika epäluuloisesti lauseeseen minulla ei ollut vaihtoehtoa, koska joskus se tarkoittaa todellisuudessa jotakin hieman muuta: minulla ei ollut yhtään sellaista vaihtoehtoa, jonka olisin halunnut hyväksyä.
Stoalaisittain vaihtoehtoja löytyy joskus vielä siinäkin vaiheessa, kun ne muuttuvat hyvin epämiellyttäviksi. Joskus jopa äärimmäisiksi.
Cato nuorempi oli Caesarin vastustaja. Kun Caesarin voitto oli käytännössä selvä, Cato ei halunnut elää hänen valtansa alla.
Hän valitsi kuoleman. Hän valitsi itsemurhan.
Siinä vaiheessa uhrausten alttarille ei enää kannettu muutamaa euroa, vapaata iltaa tai mukavaa viikonloppua. Sinne kannettiin elämä.
Se kertoo jotakin siitä, minkä Cato asetti oman elämänsä edelle.
Uhraus ei tee arvosta hyvää
Mutta nyt meidän täytyy olla tarkkana, sillä muuten tästä tekstistä saa hyvin typerän opetuksen: mitä suurempi uhraus, sitä parempi ihminen.
Ei. Ei sinne päinkään.
Minä en ole luvannut kertoa, kuinka hyvä ihminen sinä olet. Minä lupasin kertoa arvosi.
Ja joku siellä jo varmasti ajattelee: Hetkinen Andres. Tekihän se Hitlerkin itsemurhan.
Jep. Tekipä hyvinkin.
Mitä se sitten todistaa?
Sen minkä lupasinkin: hänen arvojaan. Minähän en luvannut, että ne olisivat hyviä.
Mutta se onkin jo toisen kirjoituksen aihe.
Sen nimi on Sinulla on paskat arvot.
Vastaa