Ahneella on arvot, natsilla on arvot, pyrkyrillä on arvot, sinullakin on arvot.
Mutta siinä missä kaikki toiminta ei ole yhtä arvokasta, myöskään kaikki arvot eivät ole yhtä arvokkaita. Eikä arvo saa moraalista erityisasemaa vain siksi, että se sattuu olemaan juuri sinun arvosi.
Se, että jokin tuntuu sinulle tärkeältä, ei vielä tee siitä hyvää.
Kuulostaako julmalta?
Noh. Tehtäväni ei ole tarjota sinulle katteetonta itsetuntuboostausta. Minun tehtäväni on auttaa ihmisiä näkemään selvemmin.
Ja tänään minä haluan auttaa siinä sinua.
Stoalaisittain arvoissa itsessään ei nimittäin ole mitään sellaista itseisarvoa, joka tekisi niistä automaattisesti hyviä. Hyveellä sen sijaan on. Siksi tämän kirjoituksen pääväite on yksinkertainen:
Se, että jokin on sinun arvosi, ei tee siitä hyvää arvoa. Koettele arvosi hyveillä — ja vasta sitten elä niiden mukaan.
Hmm… Olet vielä mukana.
Hyvä.
Ja huomaa tämä: minä en sanonut, että sinä olet paska ihminen. Minä sanoin, että sinulla voi olla paskoja arvoja. Siinä on valtava ero.
Jos otsikko sai sinut hetkeksi pois mukavasta varmuudestasi, se teki tehtävänsä. Nyt voit laskea hartiat. Pysy kuitenkin tarkkana. Seuraavaksi emme arvioi sinun ihmisarvoasi. Me arvioimme kompassiasi.
Elämä ei ole siisti kartta
Elämä ei ole koelaboratorio, jossa yksi muuttuja liikkuu kerrallaan. Se on paikoin sotkuinen maasto.
Samanaikaisesti sinuun vaikuttavat halut, pelot, velvollisuudet, raha, aika, toiset ihmiset, sattuma, tavoitteet ja asiat, joille et voi tehdä yhtään mitään.
Joskus näet kilometrien päähän. Joskus et näe sumussa kymmentä metriä.
Stoalaisuuden arvo ei ole siinä, että se taikoisi sumun pois. Se ei aina paranna maisemaasi. Se ei poista kiviä polultasi eikä takaa hyvää säätä.
Mutta se auttaa löytämään suunnan.
Kuvitellaan elämä siksi hetkeksi kartaksi.
Hyve määrittää pohjoisen.
Arvot eivät ole tässä kartassa vielä määränpää. Arvot auttavat arvioimaan vaihtoehtoja. Tavoite valitsee määränpään.
Voit arvostaa turvallisuutta, vapautta, perhettä, rahaa, asemaa, mukavuutta, itsenäisyyttä, velvollisuutta… Ne kaikki vaikuttavat siihen, mitä tavoittelet ja mitä olet valmis sen vuoksi uhraamaan. Mutta jossakin vaiheessa sinun on valittava määränpää.
Yhdessä päätöksessä et voi kulkea yhtä aikaa kaikkiin suuntiin. Jos et kykene valitsemaan pistettä, jota kohti etenet, voit käyttää valtavasti energiaa liikkumatta lopulta kovinkaan kauas lähtöpaikastasi.
Itsetuntemus kertoo, missä olet. Tavoite määrittää määränpään. Kuri antaa liikettä. Teko kertoo, syntyikö liikettä todella.
Ja tässä tulee tämän kartan tärkein ongelma:
mikään näistä ei vielä yksin kerro, onko valitsemasi määränpää hyvä.
Itsekuri on moraalisesti sokea voima
Itsekuri ei tiedä, onko määränpääsi hyvä. Se ei kysy, oletko oikeudenmukainen. Se ei kysy, onko tavoitteesi viisas. Se ei kysy, mitä matkasi maksaa muille ihmisille. Se auttaa sinua vain etenemään kohti sitä, minkä olet päättänyt tavoittelemisen arvoiseksi.
Itsekuri on moraalisesti sokea voima.
Ja juuri siksi jos kompassisi on kalibroitu paskoilla arvoilla, lisää itsekuria ei välttämättä pelasta sinua. Saatat vain päästä tehokkaammin väärään paikkaan.
Tässä kohtaa motivaatiopuheen tavallinen resepti — enemmän kuria, enemmän kunnianhimoa, enemmän tekemistä — voi olla jopa vaarallinen.
Nopeammin ei ole automaattisesti paremmin. Enemmän ei ole automaattisesti paremmin. Ennen kuin painat kaasua, kannattaa tarkistaa, mihin olet menossa.
Millä kompassi sitten kalibroidaan?
Stoalaisessa filosofiassa vastaus on neljä kardinaalihyvettä. Niistä voisi kirjoittaa kokonaisen artikkelin, eikä tämän tekstin tarkoitus ole muuttua sellaiseksi. Tässä riittää neljä kysymystä.
Viisaus: Näenkö sen, mikä on totta — vai sen, minkä haluan olevan totta?
Oikeudenmukaisuus: Asetanko itseni erityisasemaan ja kartuttaako toimintani velkaa muita kohtaan?
Rohkeus: Vältänkö oikeaa tekoa vain siksi, että sillä on minulle hinta?
Kohtuullisuus: Hallitsenko halujani vai hallitsevatko ne minua?
Siinä.
Stoalaisuus ei siis kysy vain:
Mitä sinä haluat?
Se kysyy:
Onko se haluamisen arvoista?
Tuo kysymys voi olla paljon epämiellyttävämpi kuin ensimmäinen. Koska vastaus voi olla ei.
Oikea suunta ei tarkoita kivutonta matkaa
Tässä kohtaa meidän pitää puhua kärsimyksestä.
Ei haasteesta. Ei kasvun paikasta.
Kärsimyksestä.
Stoalaisuus ei vapauta sinua kaikesta tuskasta. Eikä hyveellinen toiminta takaa kivutonta elämää.
Rohkeus voi maksaa.
Oikeudenmukaisuus voi maksaa.
Kohtuullisuus voi maksaa.
Luopuminen voi maksaa aivan helvetisti.
Mutta kärsimyksen määrä ei tee kärsimyksestä arvokasta.
Kärsimys ei ole hyve.
Ajattelen tätä joskus reppuna. Meillä kaikilla on elämässä jotakin kannettavaa. Mutta kaikkea ei tarvitse pakata mukaan.
Kysymys kuuluu:
Mikä repussasi kuuluu välttämättä tälle matkalle — ja minkä olet pakannut sinne aivan itse?
Kaikkea tuskaa ei tarvitse kantaa
Otetaan tarkoituksella ruma kuvitteellinen esimerkki.
Äidin lapsi kuolee hitaasti perinnölliseen sairauteen. Äiti irtisanoutuu työstään hoitaakseen lastaan hänen viimeisen elämänvaiheensa ajan. Älä kutsu tätä haasteeksi.
Tämä on tragedia.
Työstä luopuminen maksaa. Lapsen hoitaminen maksaa. Lähestyvän kuoleman kohtaaminen maksaa.
Hyveellinen toiminta ei takaa kivutonta elämää.
Mutta äiti voi pakata jo valmiiksi raskaaseen reppuunsa vielä lisää:
Miksi minä en silloin tehnyt sitä geneettistä seulontaa?
Tekemätön seulonta on tosiasia. Se täytyy hyväksyä.
Menneen murehtiminen on jo tarpeetonta tuskaa.
Se ei muuta eilistä. Se ei auta lasta tänään.
Selkeä toiminta perustuu tähän hetkeen.
Todellisuuden nimeäminen rumaksi ei tee siitä rumempaa.
Mutta sen kaunisteleminen tekee siitä vaikeamman käsitellä.
Reppuun jää tässäkin tapauksessa paljon kannettavaa. Sen ei tarvitse muuttua kevyeksi, mutta sinne ei tarvitse pakata yhtään sellaista lisäpainoa, joka ei auta tekemään seuraavaa oikeaa tekoa.
Mutta se tästä kuvitteellisesta esimerkistä.
Palataan sinun reppuusi. Ja ennen kaikkea sinun seuraavaan tekoosi.
Kaunis ajatus ei vie sinua vielä metriäkään
Stoalainen filosofia ei ole minulle antiikin tutkimista antiikin tutkimisen vuoksi. Se on tämän kaiken soveltamista tavalliseen elämään. Ja soveltaminen tarkoittaa tekoja.
Voit lukea viisaita kirjoja. Voit alleviivata Marcus Aureliusta. Voit tehdä somepostauksen arvoistasi ja saada sille satoja tykkäyksiä.
Ja voit silti olla huomenna täsmälleen samassa kohdassa.
Ajatus, joka ei koskaan siirry tekoon, jää pahimmillaan pelkäksi itseviihteeksi.
Tai vielä yksinkertaisemmin:
Pienikin todellinen teko oikeaan suuntaan on suurempi kuin suuri ajatus, joka jää sohvalle.
Se ensimmäinen askel ei ehkä näytä miltään. Kukaan ei ehkä tykkää siitä. Kukaan ei jaa sitä. Kukaan ei kirjoita sinulle, kuinka rohkea ja inspiroiva olet.
Hyvä. Sinä et tee sitä saadaksesi kiitosta. Sinä teet sen, koska se kestää kompassisi tarkastelun.
Joskus saat siitä jopa naurua. Joku pitää valintaasi typeränä. Joku ihmettelee, miksi teet jotakin vaikeaa, kun voisit valita helpommin.
Mutta muiden reaktiot eivät muuta hyveellisen teon laatua.
Paljon melua ei tee melusta arvokkaampaa.
Tyhjän tynnyrin ääni ei määritä sinun suuntaasi. Ulkoinen validointi ei ole pohjoinen.
Valitse määränpää — ja lähde liikkeelle
Tässä vaiheessa et tarvitse uutta elämäntapajärjestelmää. Et täydellistä suunnitelmaa. Et vielä yhtä kirjaa.
Tarvitset yhden määränpään ja yhden todellisen teon sitä kohti. Ei kaikkia elämän tavoitteita kerralla.
Valitse yksi.
Missä olet nyt? Mitä pidät tavoittelemisen arvoisena?
Kestävätkö sitä ohjaavat arvot järkevyyden, oikeudenmukaisuuden, rohkeuden ja kohtuullisuuden tarkastelun?
Mihin konkreettiseen pisteeseen olet menossa?
Ja sitten:
Mikä yksi teko vie sinua sinne jo tänään?
Tänään – yksi askel.
Huomenna toinen.
Viikon päästä sinulla on jo pieni matka takanasi. Ei valtava. Ei ehkä näyttävä. Mutta todellinen.
Hyve ei tarvitse täydellistä lähtöä. Se tarvitsee seuraavan teon.
Kertaa siis stoalaiset hyveet. Peilaa niitä arvoihisi. Valitse määränpää. Lukitse suunta.
Ja ota se vitun askel.
Ei huomenna.
Tänään.
Mieluiten nyt.
Vastaa