Idealismi kertoo, millainen maailman pitäisi olla. Se voi antaa meille hyvän suunnan. Utopia puolestaan näyttää paikan, jossa kaikki on jo niin kuin haluaisimme. Ongelma on vain siinä, että tuo paikka sijaitsee ainoastaan korviemme välissä.
Mielessämme voimme kuvitella lopputuloksen jo ennen kuin ymmärrämme sen edellytyksiä. Mutta tavoitteen toivottavuus ei todista sen toteuttamiskelpoisuutta.
Kuvittele teknisen työn opettaja, joka tuntee kasvatusteoriat, mutta ei ymmärrä, miten oppilaan suunnitteleman esineen pitäisi mekaanisesti toimia. Hänellä voi olla hieno käsitys hyvästä opetuksesta. Mutta hänen täytyy ymmärtää myös materiaalien ominaisuuksia ja rakenteiden toimintaa. Kestääkö esine käytössä? Toimivatko sen osat yhdessä? Hänellä täytyy olla käsitys siitä, millä välineillä haluttu toiminta saadaan aikaan, kuinka kauan tekeminen vie ja mitä se suunnilleen maksaa.
Pedagoginen osaaminen on tärkeä puolikas. Hyvään opetukseen tarvitaan myös tätä käytännön osaamista. Mutta opettajan täytyy pystyä auttamaan oppilasta myös silloin, kun kaunis luonnos ei sellaisenaan toimi.
Ja siinä se on: konsepti ei ole sama asia kuin toimiva tuote!
Siirrytäänpäs seuraavaan esimerkkiimme, joka sijoittuu neukkariin. Sisään astuu henkilö, joka kertoo, mitä kaikkea yrityksessä on pielessä ja kuinka asioiden pitäisi muuttua. Ja hyvä niin. Kritiikistä voi olla hyötyä, vaikka se ei tuntuisi mukavalta.
Mutta kun keskustelu siirtyy siihen, miten asiat saataisiin toimimaan paremmin, vastauksia ei tule. Mistä löytyisivät tarvittava ratkaisu, osaaminen ja aika? Mitä asiakas saisi lisäkustannuksista ja olisiko hän valmis maksamaan siitä? Käytännön toteutus kuuluu kuulemma muille. Hän on kertonut, mitä haluaa.
Jos joku nostaa esiin käytännön esteen, hän pitää sitä pessimisminä. Mutta aivan toisissa oloissa nähty onnistuminen kelpaa hänelle heti vastaukseksi. Hän jättää selvittämättä, mihin onnistuminen perustui ja löytyvätkö samat edellytykset täältä. Vastakkaista tietoa tutkitaan suurennuslasilla. Mieluisa tieto saa kyllä kävellä suoraan sydämeen.
Epäkohdan voi tunnistaa ilman valmista ratkaisua. Mutta siitä, että tiedämme, minkä pitäisi muuttua, ei vielä seuraa, että tiedämme, miten muutos saadaan toimimaan.
Kuvittele sitten idealistinen teini, joka osoittaa epäkohtia ja haluaa lisää etuja, mutta jättää niiden rahoittamisen muille. Toistaiseksi hänen oman elämänsä ovat rahoittaneet muut, eikä rahoittamisen ehdoista ole tarvinnut välittää. Rahan pitäisi vain löytyä jostakin.
Kuinka kaukana tämä esimerkki on edellisestä? Toinen vaatii muutosta yritykseltä, toinen yhteiskunnalta. Kummassakin esimerkissä vaatimuksen esittäminen näyttää riittävän omaksi osuudeksi. Jonkun muun pitäisi selvittää keinot, tehdä työ ja kantaa hinta. Ja jos toteutuksen ehdoista kysyminen tulkitaan jo tavoitteen vastustamiseksi, niin miten ehdotuksen toimivuutta voisi edes tutkia?
Päämäärän kuvaus ei siis vielä ole reitti perille.
PÄÄMÄÄRÄN KUVAUS ≠ REITTI PERILLE
Ja tässä tarvitaankin sitä opasta!
Sama kysymys tulee vastaan Suomen velkakeskustelussa. Julkinen velka oli vuoden 2026 toisella neljänneksellä noin 90 prosenttia bruttokansantuotteesta. (stat.fi) Eläkeläinen voi rajata oman eläkkeensä sopeuttamisen ulkopuolelle, työntekijä omat etunsa ja opiskelija omat tukensa. Sama houkutus koskee yrittäjää ja omistajaa. Jokaisen vaatimus voi kuulostaa erikseen ymmärrettävältä. Mutta jos jokainen rajaa oman ryhmänsä jo etukäteen yhteisen ongelman ratkaisemisen ulkopuolelle, jonkun muun pitäisi aina joustaa.
Velalla voidaan rahoittaa myös tulevia sukupolvia hyödyttäviä asioita. Se ei vain poista kysymystä siitä, kuka kantaa kustannukset. Eikä oma etu muutu oikeudenmukaiseksi vain siksi, että osaan perustella sen niin kauniisti.
Ja ennen kuin keskustelu menee riitelyksi, tässä kannattaa erottaa kolme asiaa.
- Joskus ihanteen toteuttamiseen ei vielä osata löytää keinoja.
- Joskus ihanteeseen sisältyy keskenään ristiriitaisia vaatimuksia, joita ei voida toteuttaa yhtä aikaa.
- Ja joskus toteuttamisen ehtoja ei edes haluta tarkastella, koska jo vaatimuksen esittämistä pidetään jostain syystä riittävänä.
Se, ettemme osaa jotakin vielä, ei tee siitä mahdotonta. Mutta jos vaadin kaikille yhtäläistä päätösvaltaa ja samalla itselleni oikeutta ratkaista asian yksin aina, kun olemme eri mieltä, vaatimukseni ovat ristiriidassa. Jostakin ehdosta täytyy luopua.
Saavuttamatonkin ihanne voi näyttää hyödyllisen suunnan. Täydellinen oikeudenmukaisuus voi jäädä saavuttamatta, vaikka korjaisimme osan tunnistetuista epäoikeudenmukaisuuksista. Kaikki ihanteet eivät kuitenkaan näytä edes hyvää suuntaa. Ristiriitaisista lupauksista rakennettu utopia voi johtaa meitä harhaan jo matkalla.
Stoalainen filosofi Epiktetos kehotti tutkimaan ennen toimeen ryhtymistä, mitä teko edellyttää ja mitä siitä seuraa. Siinä on aika olennainen ero toivomiseen. (Käsikirja, luku 29.)
Ihanne voi kertoa, mitä haluaisimme. Mutta sen jälkeen pitäisi vielä kysyä, miten sinne päästään. Mitä pitää tehdä, missä järjestyksessä ja millä resursseilla? Mihin oletukseen onnistuminen perustuu ja onko se selvitetty?
Suunnittelu voi paljastaa myös sen, etteivät kaikki vaatimuksemme sovi yhteen. Silloin joistakin ehdoista täytyy luopua tai tavoitetta muuttaa. Hyvä tarkoitus ei tee näitä valintoja puolestamme.
Myös nykyisen toimintatavan seuraukset ja kustannukset pitää tutkia. Jos ehdotettu muutos ei toimi, siitä ei vielä seuraa, että nykyinen tapa toimisi hyvin. Molemmilta pitää kysyä sama kysymys: millä perusteella tämä toimii?
Ja vaikka ratkaisusi toimisi, kysymys oikeudenmukaisuudesta on vielä avoin. Oikeudenmukaisuus on yksi stoalaisuuden neljästä kardinaalihyveestä. Seneca liitti siihen velkojen maksamisen. Kyse on myös siitä, mitä olemme toisille velkaa: sovitusta työstä, huolenpidosta ja vastuun kantamisesta. (Kirjeitä Luciliukselle, 120.11.)
Stoalainen Hierokles kuvasi huolenpidon kehinä, jotka ulottuvat omasta lähipiiristä koko ihmiskuntaan.
Yhteinen hyvä voi vaatia yhteisiä kustannuksia. Mutta niiden jakautumista täytyy pystyä perustelemaan. Oma innostukseni ei anna minulle oikeutta sivuuttaa niitä ihmisiä, joiden rahaa, aikaa tai voimia suunnitelmani tarvitsee. Jos oma fantasiani toteutuu vain sillä, että sysään kohtuuttoman laskun muille, kaunis päämäärä ei tee siitä oikeudenmukaista.
Tarvitaan myös stoalaista rohkeutta: valmiutta kohdata epämiellyttävä todellisuus silloinkin, kun korjaus koskee omaa etua. Jos lykkään välttämätöntä korjausta vain säilyttääkseni oman etuni, voin toki jättää lapsilleni suuremman laskun. Säästänhän minä itseäni tämän päivän epämukavuudelta ja jätän sen seuraukset heidän kannettavakseen. Mutta mitä, jos pelkkä haluttomuuteni joustaa ei riitäkään perusteluksi?
Useimmiten liikkeelle voi lähteä ilman täydellistä suunnitelmaa. Silloinkin pitäisi selvittää, kuka kantaa kokeilun riskin ja millä perusteella suuntaa korjataan. Voit seuraavaksi haastaa itseäsi valitsemalla yhden muutoksen, jonka haluaisit toteuttaa. Töissä, kotona tai yhteiskunnassa. Kirjoita sen kohdalle kolme vastausta.
- Toimiiko tämä oikeasti? Kirjaa tarvittava raha, aika, osaaminen ja ne oletukset, joiden pitää olla totta. Mitkä niistä olet selvittänyt? Ja sitten kenties kaikista tärkeimmän: Mikä havainto saisi sinut muuttamaan ehdotustasi?
- Kenen kustannuksella? Nimeä hyödynsaajat, maksajat ja epäonnistumisen riskin kantajat. Perustele, miksi juuri heidän pitäisi kantaa tämä osuus. Mikä on oma osuutesi?
- Mitä minun täytyy uskaltaa kohdata nyt? Nimeä yksi epämiellyttävä tosiasia tai omalle kohdallesi tuleva jousto. Mitä siitä seuraa, jos lykkäät siihen tarttumista?
Tämän harjoituksen tarkoitus ei ole löytää täydellistä ratkaisua. Voit onnistua myös huomaamalla, että ehdotuksesi sisältää ristiriidan, perustuu selvittämättömään oletukseen tai jättää jonkun muun kantamaan hinnan, jota et ole itsellesi perustellut.
Sellainen havainto antaa mahdollisuuden jatkaa rehellisemmältä pohjalta. Mitä pitäisi selvittää? Mistä vaatimuksesta pitäisi joustaa? Ja onko jokin ajatus syytä hylätä kokonaan?
Jos mikään havainto ei voisi saada sinua muuttamaan ehdotustasi, kannattaa pysähtyä. Etsinkö vielä toimivaa ratkaisua vai puolustanko jo omaa toivettani?
Ai niin… Vieläkö muistat alun opettajamme? Hyvä teknisen työn opettaja voi sanoa: tuo liitos ei kestä. Hän osaa näyttää, mistä ongelma johtuu ja auttaa tutkimaan, mitä suunnitelmalle voisi tehdä. Hän uskaltaa sanoa myös sen, jos tavoiteltua lopputulosta ei näillä ehdoilla voi valmistaa. Sellaista opasta minä kuuntelisin.
Ei minulla muuta tällä kertaa.
Vastaa