Seuraava järkevä teko

Hyvin suunniteltu on tekemättä

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Ei ole.

Olen tehnyt suunnittelutyötä noin kaksikymmentä vuotta, joten en sano tätä siksi, että pitäisin suunnittelua turhana. Hyvä suunnitelma voi säästää valtavasti aikaa, rahaa ja turhaa työtä.

Mutta hyvin suunniteltu on edelleen kokonaan tekemättä.

Tässä on tämän harjoituspolun viimeinen ansa.

Ensimmäisessä osassa palautimme suunnitelman takaisin työkaluksi. Toisessa harjoittelimme katsomaan todellisuutta sellaisena kuin se on, eikä sellaisena kuin haluaisimme sen olevan.

Silti nämä kaksi eivät vielä riitä.

Voit tietää, mikä tavoitteesi on. Voit nähdä, ettei alkuperäinen reittisi enää toimi. Voit jopa myöntää sen itsellesi täysin rehellisesti — ja jäädä silti paikallesi.

Koska odotat vielä jotakin.

Tunnetta siitä, että nyt olet valmis. Nyt olet varma. Nyt et enää epäröi. Nyt riski ei enää tunnu riskiltä.

Mutta entä jos juuri siinä on virhe?

Entä jos kaikkea tarvitsemaasi varmuutta ei voi saada ennen tekoa?

Entä jos osa siitä syntyy vasta tekemällä?

Epämukavuus ei ole riski

Itsevarmuus voi olla hyödyllinen tunne. Mutta se on silti tunne.

Se kertoo ennen kaikkea siitä, miltä sinusta tuntuu. Se ei vielä kerro, onko tekosi järkevä, tarpeellinen tai oikeassa suhteessa todelliseen riskiin.

Epämukavuus tekee tässä helposti pienen tempun.

Jos tämä tuntuu näin pahalta, ehkä minun ei pitäisi tehdä tätä.

Jos epäröin näin paljon, ehkä en ole valmis.

Jos minua pelottaa, ehkä suunta on väärä.

Joskus näin voi olla. Epämukavuutta ei kuulu automaattisesti sivuuttaa.

Mutta se voi kertoa myös siitä, että teet jotakin ensimmäistä kertaa. Ettet vielä osaa. Ettet tiedä lopputulosta. Että olet oppimassa jotakin, jossa vanha varmuutesi ei enää kanna.

Epämukavuus on huono riskimittari.

Se kertoo hyvin siitä, miltä sinusta tuntuu. Paljon huonommin siitä, mitä todella tapahtuu.

Riskiä voi yksinkertaistaa näin:

RISKI = TODENNÄKÖISYYS × VAIKUTUS

Kuinka todennäköistä on, että jotakin huonoa tapahtuu?

Ja kuinka suuri vaikutus sillä olisi?

Huomaa, mikä tuosta puuttuu.

Se, kuinka epämukavalta sinusta tuntuu.

Viiden minuutin puhelu voi tuntua hirveältä ja olla todelliselta riskiltään lähes mitätön. Jokin toinen päätös voi tuntua aivan normaalilta, vaikka sen seuraukset olisivat suuret ja vaikeasti peruttavat.

Siksi suhteuta toimintasi riskiin.

Älä pelkästään siihen, kuinka epämukavalta se tuntuu.

Mikä on vallassasi?

Tässä kohtaa stoalaisuudella on minusta jotakin erityisen käyttökelpoista annettavaa.

Stoalaisuudessa tehdään jatkuvasti eroa sen välillä, mikä on vallassamme ja mikä ei. Tätä ajatusta on helppo käyttää vähän latteasti: älä murehdi asioita, joille et voi mitään.

Mutta siinä on syvempi mekanismi.

Lopputulos ei synny vain sinun teostasi.

Siihen vaikuttavat omien valintojesi lisäksi muut ihmiset, olosuhteet, ajoitus, sattuma ja asiat, joita et edes osannut ennakoida.

Et voi päättää, saatko työpaikan.
Voit kuitenkin laatia elämäsi parhaan hakemuksen.

Et voi päättää, miten toinen ihminen reagoi vaikeaan keskusteluun.
Voit silti valita, miten itse aloitat sen.

Jos vaadit ennen tekoa varmuutta lopputuloksesta, vaadit samalla itseltäsi hallintaa myös sellaisiin asioihin, jotka eivät koskaan olleet kokonaan sinun vallassasi.

Sitä hallintaa et saa.

Siksi stoalainen kysymys on paljon rajatumpi ja käytännöllisempi:

Mitä tässä on minun vallassani tehdä hyvin juuri nyt?

Tämä ei poista epävarmuutta.

Se palauttaa toimintakyvyn sinne, missä sillä on jotakin tehtävää.

Saat olla väärässä

Työelämässä kuulee joskus ajatuksen: kokeile nopeasti, epäonnistu nopeasti.

Se voi kuulostaa siltä kuin epäonnistuminen olisi tavoite.

Ei se ole.

Käyttökelpoisempi ajatus on tämä:

Pidä panokset niin pieninä, että saat olla väärässä.

Jos et tiedä, toimiiko jokin konsepti, älä rakenna heti koko maailmaa sen varaan. Testaa pieni osa.

Jos epäonnistumisen mahdollisuutta ei voi järkevästi poistaa, pienennä sen vaikutusta.

Tämä on tärkeä ero.

Et pysty aina tekemään epäonnistumisesta epätodennäköistä. Tuntemattoman äärellä et ehkä edes tiedä tarkkaa todennäköisyyttä.

Mutta usein pystyt vaikuttamaan panokseen.

Testaa pienemmin. Kokeile aikaisemmin. Älä anna yhden epävarman ratkaisun kasvaa niin suureksi, että yhdestä virheestä tulee katastrofi.

Kun tätä tekee tarpeeksi monta kertaa, myös epäonnistuminen alkaa näyttää erilaiselta.

Se ei ole enää poikkeustila.

Se on yksi tapa saada tietoa.

Ja silloin tapahtuu jotakin olennaista: toimintakykysi tuntemattoman edessä ei enää riipu siitä, pystytkö poistamaan epäonnistumisen mahdollisuuden.

Se riippuu enemmän siitä, osaatko epäonnistua sellaisessa mittakaavassa, josta pystyt jatkamaan.

Pidä kierros liikkeessä

Suunnitelman ei kuulu olla päätepiste.

Sen pitäisi olla osa jatkuvaa kehää:

SUUNNITELMA → TEKO → PALAUTE → KORJAUS →
UUSI SUUNNITELMA

Suunnittelet. Teet jotakin. Todellisuus vastaa. Saat tietoa, jota sinulla ei aikaisemmin ollut. Korjaat suunnitelmaa ja toimit uudelleen.

Jossakin kohdassa suunnittelu lakkaa vähentämästä epävarmuutta.

Seuraava tieto syntyy vasta tekemällä.

Suunnitelma on alku, ei päätepiste.

Pidä kierros liikkeessä.

Tätä voi ajatella vaikka eksymisenä.

Jos huomaat olevasi metsässä etkä tiedä tarkalleen missä, ensimmäinen järkevä teko ei tietenkään ole juosta paniikissa ensimmäiseen suuntaan.

Pysähdyt. Katsot ympärillesi. Yrität päätellä, mitä tiedät ja mitä et.

Mutta jos saat riittävän perusteen valita suunnan, et tarvitse karttaa koko loppumatkasta ennen ensimmäistä askelta.

Lähdet liikkeelle.

Ja ehkä sadan metrin päästä näet jotakin, mitä et voinut nähdä lähtöpaikasta.

Seuraavan järkevän teon ei tarvitse ratkaista koko matkaa.

Sen pitää viedä sinut paikkaan, josta näet enemmän.

Kun ongelma toteutui

Minulle tämä tuli vastaan samassa terassiprojektissa, joka on kulkenut tämän harjoituspolun mukana.

Laudat olivat myöhässä ja ilmalämpöpumpun asennuspäivä lähestyi. En pystynyt rakentamaan terassia siinä järjestyksessä, jossa itse olisin halunnut, vaan jouduin aloittamaan ulkoreunasta ja etenemään kohti seinää.

En pitänyt siitä.

Seinän vierestä aloittaminen olisi tuntunut hallittavammalta, turvallisemmalta ja luontevammalta.

Mutta täydellistä tilannetta ei ollut tarjolla.

Jos olisin jäänyt odottamaan sitä, työ olisi pysähtynyt.

Epävarmuus ei myöskään ollut kuviteltua. Jos mitat heittäisivät tai lautojen leveydet kertaantuisivat hieman eri tavalla kuin oletin, ongelma näkyisi vasta loppupäässä. Viimeinen lauta ei ehkä mahtuisi paikalleen kokonaisena.

Ratkaisu ei siis ollut: älä ajattele, tee vaan.

Se olisi ollut typerää.

Tarkistin mitat. Tarkistin työpiirustuksen. Kertasin työjärjestyksen ja mietin, missä virhe voisi kertaantua.

Varmistin sen, minkä osasin varmistaa.

Lopulta jäljelle jäi vain asia, jota en saanut enää pois suunnittelemalla:

epävarmuus.

Siinä vaiheessa vaihtoehdot olivat käytännössä kaksi.

Saatoin odottaa tunnetta siitä, että olen varmasti oikeassa.

Tai asentaa ensimmäisen laudan niin tarkasti kuin pystyin.

Asensin laudan.

Ja tähän tarinaan sopisi tietenkin hienosti, että kaikki meni täydellisesti!

Ei mennyt.

Juuri se asia, jota olin pelännyt, tapahtui.

Viimeinen lauta ei mahtunut kokonaisena ja jouduin kaventamaan sitä pituussuunnassa. Ei mikään ihanneratkaisu, etenkään komposiittilaudalle.

Mutta siinä vaiheessa ilmalämpöpumppu oli ollut seinällä jo noin kuukauden. Alkuperäinen kiire oli poissa. Pystyin katsomaan viimeistä lautaa rauhassa ja ratkaisemaan sen ongelman, joka minulla nyt oikeasti oli.

Kavennettu reuna jäi käytännössä kokonaan piiloon tiiliseinää vasten.

Terassi on edelleen siinä.

Minäkin olen edelleen hengissä ja täysissä sielun voimissa.

Jopa lämpölaajenemisesta on toistaiseksi selvitty.

Tarinan tärkein kohta ei kuitenkaan ole se, että ratkaisu löytyi.

Vaan tämä:

ongelma toteutui, mutta sen vaikutus oli paljon pienempi kuin etukäteen tuntemani paine.

Pahinta ei lopulta ollut viimeisen laudan kaventaminen.

Pahinta oli epävarmuus ennen ensimmäistä lautaa. Paine siitä, että kaiken pitäisi osua oikein.

Virheen riski oli todellinen.

Tuntemani paine oli sitä suurempi.

Päätös ennen lopputulosta

Hyvä päätös ei ole sama asia kuin hyvä lopputulos.

Huono päätös voi joskus onnistua. Hyvä päätös voi epäonnistua.

Siksi päätöstä ei voi arvioida pelkästään sen perusteella, miten lopulta kävi.

Päätöksen pitää kestää tarkastelu siinä hetkessä, jolloin se tehtiin.

Mitä tiesit silloin?

Mitä pystyit järkevästi tarkistamaan?

Oliko riski hyväksyttävä suhteessa siihen, mitä teko mahdollisti?

Tämä palauttaa meidät takaisin stoalaiseen erotteluun.

Sinun vastuullasi on se osa, jonka todella voit tehdä: harkinta, valinta ja teko.

Maailma saa sen jälkeen oman puheenvuoronsa.

Liike ei ole edistystä

Tekemisen puolustamisessa on yksi ilmeinen vaara.

Paniikki voi saada ihmisen juoksemaan ympyrää.

Tai jähmettymään kokonaan.

Kumpikaan ei vielä tarkoita, että etenet.

Toiminta ei siis tarkoita sitä, että nyt pitää juosta toimistossa pää sekaisin ihan vain touhuilun ilosta.

Liike ei vielä ole edistystä.

Voit vastata sähköposteihin koko päivän, järjestellä tiedostoja, siirrellä tehtäviä listalta toiselle ja pitää kolme palaveria siitä, milloin pidetään seuraava palaveri.

Illalla voit olla aivan loppu.

Silti voi olla, ettet tehnyt sitä yhtä asiaa, joka olisi vienyt tarkoitusta eteenpäin.

Kysy siksi:

Vieko tämä teko kohti tarkoitusta — vai helpottaako se vain oloani hetkeksi?

Se on aika hyvä sähläämisen tunnistin.

Harkinnan vaatteissa

Pelko ei aina näytä pelolta.

Se osaa pukeutua myös harkinnan vaatteisiin.

Jos tiedät jo, että sinun pitäisi lähettää hakemus, saman työpaikkailmoituksen lukeminen viidennen kerran ei välttämättä enää ole harkintaa.

Jos tiedät, että vaikea keskustelu pitää käydä, oikean hetken odottaminen kuudetta päivää ei tee siitä helpompaa.

Ja jos tiedät, että vasta kokeilu kertoo, toimiiko jokin — kokeile.

Jossakin kohdassa harkinta lakkaa olemasta harkintaa.

Siitä tulee tapa lykätä tekoa.

“Haluan vielä varmistaa vain yhden asian.”

“Ajattelen tätä vielä yön yli.”

“Teen tämän sitten, kun on vähän rauhallisempaa.”

Välillä nuo ovat täysin järkeviä lauseita.

Mutta jossakin kohdassa kannattaa kysyä:

Mitä sellaista minä vielä odotan tietäväni, joka oikeasti muuttaisi seuraavaa tekoani?

Jos siihen löytyy vastaus, hanki tieto.

Jos ei löydy, ongelmana ei ehkä enää ole tiedon puute.

Itsevarmuus tulee perässä

Tässä pääsemme takaisin alkuun.

Itsevarmuutta ei tarvitse odottaa.

Itsevarmuus on teon seuraus. Sen ei tarvitse olla sen ehto.

Teet. Saat palautetta. Huomaat, ettet hajonnutkaan.

Saat lisää tietoa.

Ja seuraavan kerran et enää seiso aivan samassa paikassa kuin ensimmäisellä kerralla.

Tämä ei tarkoita, että jokainen teko tekisi sinusta itsevarman.

Se tarkoittaa jotakin käytännöllisempää: kokemusta ei voi saada etukäteen.

Jos odotat ensin kokemuksen tuomaa varmuutta, mutta et suostu tekemään sitä tekoa, josta kokemus voisi syntyä, rakennat itsellesi melko tehokkaan lukon.

Harjoitus: mikä on seuraava järkevä teko?

Valitse yksi asia, jonka kohdalla olet jo miettinyt tarpeeksi pitkälle.

Älä valitse tilannetta, jossa sinulta oikeasti puuttuu kriittistä tietoa.

Valitse sellainen, jossa epäilet odottavasi enemmän varmuuden tunnetta kuin parempaa tietoa.

Kirjoita vastaukset näihin:

1. Mitä tiedän jo tarpeeksi?
Mikä tässä on jo selvää? Mitä minun ei enää tarvitse ratkaista ennen seuraavaa askelta?

2. Mikä on seuraava järkevä teko?
Ei koko ratkaisu. Ei täydellinen lopputulos. Vain teko, joka vie tarkoitusta kohti ja jonka riski on suhteessa panoksiin hyväksyttävä.

3. Mitä tämä teko opettaa minulle, vaikka lopputulos ei olisi se mitä toivoin?
Mitä näen sen jälkeen? Mitä saan tietää? Mitä pystyn seuraavaksi tekemään edes vähän paremmin?

Ja sitten vielä yksi kysymys:

Milloin teen sen?

Päivä. Kellonaika. Tilanne. Jokin selkeä raja.

Muuten seuraavasta järkevästä teosta tulee helposti uusi suunnitelma.

Ja hyvin suunniteltu on edelleen kokonaan tekemättä.

Ensimmäisen harjoituspolun päätös

Tässä harjoituspolussa olemme kulkeneet yhden kokonaisen kierroksen.

Ensin palautimme suunnitelman työkaluksi.

Sitten annoimme todellisuuden puhua.

Nyt vastuu muuttuu teoksi.

Sinun ei tarvitse nähdä koko reittiä. Sinun ei tarvitse tuntea itseäsi valmiiksi. Eikä sinun tarvitse poistaa kaikkea epävarmuutta ennen kuin liikut.

Pidä riskit sellaisina, että saat olla välillä väärässä.

Tee.

Katso, mitä tapahtui.

Korjaa.

Tee uudelleen.

Suunnitelma on alku, ei päätepiste.

Stoalainen harjoitus ei lopulta ole sitä, että tiedät oikeat käsitteet tai osaat siteerata oikeita ihmisiä. Sen pitäisi näkyä siinä, mitä teet silloin, kun elämä ei tottele.

Siksi tämän harjoituspolun kolme osaa voi lopulta puristaa hyvin pieneen tilaan:

Suunnitelma ei ole valtaistuin.
Todellisuus ei neuvottele.
Tee seuraava järkevä teko.

Ja seuraavan järkevän teon ei tarvitse ratkaista kaikkea.

Sen pitää viedä sinut paikkaan, josta näet enemmän.

Seuraavaksi voit kerrata äskeisen harjoituspolun uudestaan tai siirtyä oppimaan uutta!